Stressi on päivittäinen osa työtä kaikilla ohjelmistoalan urilla, ja viime vuosina työelämästä keskusteltaessa mielenterveyteen, tietoiseen läsnäoloon ja loppuunpalamiseen liittyvät aiheet ovat saaneet yhä enemmän tilaa pääkeskustelussa. Riippumatta siitä, kuinka stressaavia tai vaikeita tilanteet, joita olen ohjelmistoalan urallani kokenut, ovat olleet, uskon edelleen, että neurokirjo on supervoimani. Itseni ja ajattelu- ja tuntemistapani hyväksyminen on ollut ratkaisevan tärkeää selviytyessäni QA-urani vaikeimmista vaiheista.
Jos käyt parhaillasi läpi vaikeaa vaihetta, me olemme kokeneet saman.
Tässä artikkelissa luovun kaikesta teeskentelystä ja kerron joistakin ohjelmistoalan urani vaikeimmista hetkistä – silloin stressi oli niin voimakasta, että halusin sulkeutua kaikesta tai jopa luovuttaa kokonaan. Kerron myös kokemuksesta yrityksessä, jolla oli erinomainen mielenterveysohjelma, osoittaakseni, että QA-ura ilman kaikkia kohtuuttomia mielenterveyteen kohdistuvia rasitteita on mahdollinen!
1. Mikä on yksi stressaavimmista tilanteista, joita olet kokenut QA-ohjelmistotestauksen urallasi?
Minulle, joka olen elänyt mielenterveysongelmien ja ahdistuksen kanssa koko ikäni, TED-puheen pitäminen, suorana lähetyksenä miljoonille ihmisille ympäri maailmaa puhuminen (muiden ansioituneiden TED-puhujien, kuten Elon Muskin, Larry Pagen, Stephen Hawkinsin ja jopa paavi Franciscuksen, kanssa) sekä punaisella matolla seisominen olivat ehdottomasti tähänastisen elämäni itse aiheuttama stressaavin tilanne.
Jos puhumme päivätyöhöni liittyvistä stressaavista tilanteista, niitä on ollut tehtäväkriittisistä järjestelmistä (ydinvoimasta ja älykaupungeista ennakoivaan rikollisuuteen) aina vähemmän kriittisiin, kiivaisiin QA-ohjelmistotestausta koskeviin keskusteluihin esimerkiksi Tim Cookin (Applen toimitusjohtaja) kanssa. Henkilökohtaisesti mitä stressaavampi tilanne on, sitä parempi: adrenaliini alkaa virrata ja muutun QA-supersankariksi (viitta puuttuu).
Muistan yhden kerran, kun olin lentänyt tauotta viime kuukausien ajan ja minua oli pyydetty vierailemaan suojatussa valtion laitoksessa. Valmistelin materiaalia siltä varalta, että saisimme ottaa kannettavien tietokoneiden laukut mukaamme laitokseen (mikä on yleensä ehdottomasti kiellettyä). Saavuin suojattuun kohteeseen, ja minut saatettiin alas paikkaan, jota pystyi kuvailemaan vain valtavaksi maanalaiseksi auditorioksi, jossa kuvausryhmät valmistautuivat ennakoivaa rikollisuutta käsittelevän alustamme maailmanlaajuiseen lähetykseen. Vitsailin, etten pystyisi tekemään mitään suoraa esittelyä, koska minulla ei ollut tarvittavaa kulkulupaa tai pääsyä tarvittaviin järjestelmiin. Viisi minuuttia myöhemmin minulla oli suojattu yhteys visualisointialustallemme, ja esittelin reaaliaikaisia syötteitä sekä videoanalytiikkaamme, joka tunnisti reaaliaikaisia uhkia ja ennusti tulevaa rikollisuutta (Vähemmistöraportti-elokuvan tyyliin). Tuon kolmituntisen kokemuksen stressaavin osa oli suoran esittelyn tekeminen, jota en ollut koskaan aiemmin onnistunut viemään alusta loppuun ilman, että jokin meni pieleen (vinkki – älä aiheuta itsellesi tarpeetonta stressiä, vaan tallenna esittelyt etukäteen).
2. Mitkä mielestäsi ovat alasi suurimmat stressin ja loppuunpalamisen aiheuttajat?
Matkustaminen aiheutti minulle eniten stressiä. Pelkästään kyseisen kalenterivuoden aikana vietin yli kuukauden ilmassa (kiitos British Airwaysin sovelluksen, joka auttoi saavuttamaan tämän merkkipaalun). Maksimoidakseni ajankäyttöni vietin viikonloppuni lentäen paikasta toiseen. Muistan yhden kerran, kun olin lentänyt Piilaaksoon johtomme laajan suunnittelutilaisuuteen, joka oli ollut melko intensiivinen päivä. Sinä iltana minun piti nousta lentokoneeseen itärannikolle ja sieltä edelleen Torontoon järjestämään johtotason tiedotustilaisuutta kaikille suurille rahoituspalveluntarjoajille. Lentoni oli hieman myöhässä, minkä vuoksi jouduin juoksemaan lentokentältä monorail-junalle, vaihtamaan nopeasti pukuun junassa (joka puolestaan hajosi), ja löysin itseni jälleen jalan liikkeellä – samalla kun sain viestejä siitä, että yli 30 vierasta oli joutunut odottamaan jo 30 minuuttia, oli hermostumassa ja saattoi lähteä (mikä olisi merkinnyt miljoonien dollarien edestä liiketoimintaa). Tärkein vinkkini koskisi tarpeetonta maailmanlaajuista matkustamista – jos haluat videoneuvottelua paremman kokemuksen, tutustu Cisco Telepresence -alustan kaltaisiin ratkaisuihin (erityisesti koronaviruksen aikana).
Luulen, että useimmat QA-ammattilaiset tuntevat paremmin video- ja puhelinneuvottelujen liiallisen käytön. Muistan, kun aloitin Lehman Brothersilla ja tajusin, ettei maailmantalous koskaan nuku: kaikki tiimin jäsenet olivat joka päivä paikalla kello kuudesta aamulla kuuteen illalla (ilman taukoja tai lounasta). Sitä ennen en ollut ollut riippuvainen kofeiinista, mutta projektin edettyä jonkin matkaa olin täysin loppuun palanut. Tyypillisesti osallistuin päivässä 10–20 kokoukseen. Hallussani oli epäonninen ennätys: vedin viittä neuvottelua samanaikaisesti, mykistäen ja poistamalla mykistyksen vuorotellen, kuunnellen ”pitkää viivettä”, minkä jälkeen liityin keskusteluun – syntaktiset ja semanttiset prosessini työskentelivät ylikierroksilla yrittäessään kuunnella ja tulkita muita samanaikaisesti käynnissä olevia keskusteluja, kun itse puhuin.
Muistan erään päivän, jolloin voin niin huonosti, että sanoin silloiselle pomolleni tarvitsevani lähteä kotiin. Hänen vastauksensa oli: ”ei hätää, varaan sinulle ajan kolmannen kerroksen lääkärille ja sitten huoneen 28n kerroksesta, jossa voit nukkua olosi paremmaksi, ja nähdään sitten taas kello 6.30 päivittäisessä tapaamisessamme”. Haluaisin ajatella, että Lehman’sin romahduksen jälkeen tämä käytös on jäänyt menneisyyteen, mutta teknologiayritykset voivat olla samanlaisia, erityisesti Piilaaksossa, jossa älylääkkeitä käytetään lisäämään tuottavuutta etenkin sprinttien lopussa.
3. Kuinka suuri ongelma loppuunpalaminen mielestäsi on laadunvarmistuksen ammattilaisten keskuudessa?
Se on valtava ongelma. Kuuluisat sanat kuuluvat: ”ei voi sprintata koko ajan”. ”Ketterät” menetelmät ja ”DevOps” kannustavat ajatukseen, että kaikki tehdään vielä ”nopeammin”. Äskettäisessä QALeadin podcastissa esiin nousi ilmaus ”hidasta, jotta voit nopeuttaa”. Miten laadunvarmistuksen ammattilainen tuottaa mitattavaa arvoa ”epäonnistu nopeasti, opi nopeasti” -ympäristössä? Ellei yrityksissä juhlisteta epäonnistumista (mitä hyvin harvat tekevät), et auta tiimin muun osan etenemisnopeutta joka kerta, kun epäonnistut. Vihje on ylikäytetyn ”jäljellä olevan työmäärän” tai ”loppuunpalamisen” kaavion nimessä. Sitoutumisen pelillistäminen tiettyyn tarinapisteiden määrään luo epätervettä kilpailua. Sinun on pakko tehdä enemmän pienemmällä ”ajalla tai resursseilla”, ja odotus siitä, että työ voidaan toimittaa kahden viikon sprinteissä, on epärealistinen.
Haluaisin henkilökohtaisesti tavata sen ihmisen, joka päätti, että ”kaksi viikkoa” sopii kaikille toimialoille ja joka uskoo, että mitattava lopputulos voidaan saavuttaa kahdessa viikossa. Hän ei ole koskaan työskennellyt ydinvoimalan laadunvarmistuksen parissa. Olen vertaiskonferenssissa Bordeaux’ssa, jossa eräs ajatusjohtaja sanoi: ”En voi uskoa, että 16 % yrityksistä käyttää edelleen vesiputousmenetelmiä.” Kuten olet ehkä huomannut, kannatan laatuinsinöörityötä ja uskon, että jokaisen yrityksen on tehtävä tietoinen päätös ”laadun, kustannusten ja nopeuden” välillä. Kun aloitin urani viime vuosituhannella saksalaisessa insinööritoimistossa, ihastuin korkealaatuisten tuotteiden rakentamiseen (ehkä hieman yli-insinööröityinä). Julkaisusyklit olivat tietenkin huomattavasti pidempiä, mutta tällä viikolla, 20 vuotta myöhemmin, törmäsin tuotteisiin, joiden testaamiseen olin osallistunut.
4. Missä olet nähnyt yritysten tai tiimien ryhtyvän toimiin laadunvarmistuksen ammattilaisten mielenterveyden edistämiseksi – mikä on toiminut?
Vietettyäni viime vuoden auttaen Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusta valmistautumaan Brexitiin olin erittäin vaikuttunut työmoraalista. Osallistuin ensimmäistä kertaa pakolliselle tietoisuustaitokurssille, joka oli erittäin hyödyllinen. Heillä oli työpaikalla mielenterveyden asiantuntijoita ja jopa viikoittain kokoontuvia tukiryhmiä. Oli outoa saapua aamulla kello 5/6 ja huomata, että koko tiimi oli jo tullut ennen minua (he lähtivät iltapäivän puoliväliin mennessä). Pidän aikaisin saapumisesta, sillä se antaa yleensä aikaa valmistautua päivään ja saada toimitettavat asiat hallintaan ennen eri tiimien kanssa työskentelyn aloittamista.
Myös työskentely Uuden-Seelannin hallitukselle oli mahtava kokemus, sillä työn ja vapaa-ajan tasapaino oli paljon parempi, vaikka tahti oli toisinaan turhauttava. Erityisesti investointipankkialalla työskentelyn jälkeen ajattelin, että elämä on liian lyhyt pienten asioiden murehtimiseen. Jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä – tämä olisi ollut vähättelyä. Laadunvarmistuksen ammattilaisten on vaikea olla murehtimatta uuden tuotteen suuren julkaisun alla tai tuntematta vastuuta kaikista lopputuloksista. Mutta kuten Parveenin kanssa tekemässäni podcast-jaksossa, joskus sinun on vain ”päästettävä irti, päästettävä irti” eikä ”yritettävä olla viileä”.
Henkilökohtaisesti, koska olen hallinnut ahdistusta koko ammatillisen urani ajan, sillä on ollut sudenkuoppansa ja haasteensa, mutta olen aina selviytynyt toiselle puolelle vahvempana ja paremmassa asemassa hallitsemaan ahdistustani – oppien joka kerta lisää itsestäni. Ala vetää puoleensa ihmisiä, jotka sijoittuvat eri kohdille kirjoa (ja luen itseni mukaan tähän joukkoon). Useimmat lahjakkaat ihmiset, joiden kanssa minulla on ollut tilaisuus työskennellä, ovat kuitenkin kärsineet mielenterveysongelmista, minkä vuoksi pidän omaa mielenterveysongelmaani supervoimana!
Jos pidit tästä oppimastasi, tässä on artikkeli, jonka on kirjoittanut kansainvälisesti tunnettu, palkittu ohjelmistosuunnittelukonsultti, kirjailija ja valmentaja: JOHTAMINEN TESTAUKSESSA: URASI HALLINTA
